Uusimmat kuvat

 

Lilla

Wanita's kenneliin syntyi 21.05.2007 bostoninterrierin pentuja. Olimme haaveilleet urosbostonista, mutta tällä kertaa kaikki viisi pentua olivat narttuja. Niinpä suunnitelmat muuttuivat lennossa ja Taavi sai 10-vuotis synttärilahjaksi pikkiriikkisen velho Lilla Lipetit Lipsetiittumin.

Kävimme katsomassa Lillaa, kun pennut olivat neljä viikkoa vanhoja. Kasvattajat Satu ja Sirpa Virtanen olivat katsastelleet meidän koiraksi tätä pientä pumpulaa, johon ihastuimme oitis.

 

Lilla pikkiriikkisenä koiran alkuna

 pikkulilla.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lilla tassuttaa määrätietoisesti neljän viikon iässä.

 

dsc_0042_p.jpg

 

  

 

 

 

 

 

 

 

12.7.2007 Lopultakin alkoi loma ja päästiin hakemaan maailman suloisin pikkubostoni Lilla. Lilla lähti seitsemän viikon ikäisenä kuukaudeksi purjehtimaan. Liekö luullut, että uusi perhe asuu veneessä.

 dsc_01990001.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lilla on päässyt purjehduslomalta jo kotiin ja ikää on kertynyt neljä kuukautta.

 

dsc_02380001.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lilla kahdeksan kuukautta kukkulankuninkaana tai ehkä prinsessana. 

 dsc_02640001_1.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lilla 10 kk.

 

dsc_03060001_2.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lilla leikittää kavereita koirapuistossa. Meno on vain niin hurjaa, että muut väsyvät puolessa ajassa.

 

dsc_03080001_p2.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Näin hauskaa meillä oli Kiara-siskon (Wanita's Princess Ariel) kanssa Jyväskylän näyttelyn jatkoilla. Lisää kuvia Kuva-albumi sivulla, kansio Lillan kaverit.

 

lillakiara4_pp.jpg 

 

 

 

 

 

 

 

 

 Vappufiiliksiä Kaivopuistossa.

 

vappuna.jpg